Tästä taipaleeni korunäprääjänä alkoi. Ennen joulua sitä kummasti tahtoo säästää lompakko-parkaa, päätyen hamstraamaan varastoihinsa hirvittävän määrän erilaisia askartelutarvikkeita. Tällä kertaa niistää tuli todella tehtyä jotain, eri asia sitten taas on se, tuliko touhu yhtään normaalia shoppailuhelvettiä halvemmaksi.
Tämä rannekoru syntyi kokeilun ja vapaan ideoinnin tuloksena. Pohjana on makeanvedenhelmistä, ja korupiikeistä tehty ketju, jonka väleihin on pujoteltu siemenhelmillä päällystettyä koruvaijeria. Rannekorun sai joululahjaksi äiti, joka tunnetusti rakastaa kultaa, ja kaikkea muutakin, mikä kiiltää. ;)
Sateenkaarikorut ovat ehkä onnistuinein kuvaukseni kantajastaan. :) Setin löysi joulupaketistaan siskoni Kiti, jonka persoonallisuutta kirkkaiden värien paljous kuvaa mielestäni täydellisesti.Korun toteutus oli helppoa kuin mikä, kiinnitin sateenkaarihelmet valmiiseen ketjuun korupiikeillä, ja lisäsin päihin hopeoidut lukot. Eniten jännitysmomenttia kasvatti lahjan saajan ruumiinosien ympäryksien arviointi. Rannekorussa varsinkin täydellinen pituus on usein todella pienestä kiinni.
DNA:ksi nimeämäni korvispari oli pitkällisen suunnittelun ja kokeilun tulos. Lahjan sai opiskelukaverini Outi, sopii loistavasti biokemistille. ;)
Haastavaa hommassa oli kaksoiskierteen muotoilu. Käytin pohjana hopeoitua kuparilankaa, jota päällystin siemenhelmillä aina pala kerrallaan.Väliin pujotin korupiikkien avulla kirkkaita putkihelmiä.
Aika hyvä, vaikka itse sanonkin. :)
Tämän rannekorun sai pitkäaikaisin ystäväni Nora. Korun perusidea noudattelee samaa kaavaa, kuin postauksen ylimmässä kuvassa oleva sen kultasävyinen versio. Pohjana olen vain käyttänyt silmäkooltaan suurempaa ketjua. Lisämausteena olen kiinnittänyt ketjuun vaha- ja makeanvedenhelmia korupiikeillä.
Hauska sattuma oli, että korun sävyiksi olivat valikoituneet pitkälti Noran tulevien häiden teemavärit... :)
Nämä korvikset väkersin Kankaanpäässä Rikun vanhempien luona perinteisillä tapaninpäivän-päivällisillä. Korut sai Rikun serkun tyttö Heini, joka sai valita mieleisensä helmet. Muotoilu on omaa designiani, kuten kaikissa väsäämissäni koruissa.
Korujen toteutus oli suhteellisen haastavaa. Halusin ripustaa lasihelmen roikkumaan metallirinkulan keskelle, ja toteutin homman korupiikillä, jonka avulla kiinnitin helmen kuin keinuun kahdella pienellä palalla ketjua. Melkoista näpertämistä... Rinkulan alla roikkuvien ketjujen kiinityspohjaksi kieputin metallirinkulan ympärille ohutta hopeoitua kuparilankaa, josta muotoilin kolme pientä lenkkiä. Niihin ketjut oli helppo kiinnittää.Sulkien kiinnitykseen käytin solmusuojia. Niiden sisälle jäivät sopivasti piiloon sulan pään ympärille litistetyt vaijeripuristimet. Muistaakseni aikaa kului hieman toista tuntia.
Tämän inkkarihenkisen rannekorun sai ystäväni Sanna. :) Mielestäni yksi kauneimmista aikaansaannoksistani! Ja miten yksinkertainen toteutus: Solmuja askartelunauhaan, helmiä väliin, vari korupiikkiä, lasihelmeä, ja sulkien kiinnitys samoin kuin Heinin korvakoruissa. Lahjan saaja oli kuulemani mukaan ihastuksissaan. :)
Ystävälleni Mirkalle halusin antaa jotain erilaista. Tein tämän vihreäsävyisen kaulakorun, jonka kaveriksi myöhemmin askartelin vielä sopivat korvakorut. Tavallisuudesta poiketen en käyttänyt korupiikkejä, vaan vääntelin kiinnityslenkit hopeapäällysteisestä kuparilangasta. Lopputulos oli aika kiva kokonaisuus silottelemattomuutensa ansiosta. :)
Tämän pikku-riipuksen annoin jouluna mieheni siskolle Katille muiden lahjojen lomassa. :) Katin pojan nimi on Onni, siitä idea söpöön tekstikoruun. Oman nimen toitottaminen dekolteeltaan on todella toivottoman ysäriä, ja muutenkin jotenkin noloa, mutta kyllähän äiti voi kantaa kaulassaan muistutusta aarteestaan? :)
Toteutus pyöröpihdeillä hopeoidusta kuparilangasta. I-pisteeksi kiinnitin turkoosin akryylihelmen, vaati liimaa pysyäkseen kiinni. Tasapainotus meinasi muuten viedä hermot ja järjen. Lopulta aikaa ottaneen likistelyn ja venyttelyn jälkeen koru pysyi suhteellisen kiitettävästi suorassa. :)
